tiistai 13. marraskuuta 2012

Maalaillaan kukkia.

Tämän viikon aikaan saannoksia. 

Ajattelin maalailla kynttilöitä ja muistaa niillä sukulaisia jouluna (nyt sen sitten tiedätte). Puhdistin kynttilän pinnan kynsiin käyttämälläni desinfiointi aineella, että pinta olisi puhdas rasvasta. Hyvin toimi. Sitten maalasin akryylimaalilla kukat, testasin päälle myös ihan tavallista askartelu lakkaa.




Kerrankin sain tehtyä itselleni miellyttävät kynnet. Yleensä en ala askartelemaan omiin kynsiin erityisiä koristeita kun se vie liikaa aikaa. Mutta nyt tein jo toista kertaa ja kyllä, minäkin katselen niitä pitkin päivää niinkuin asiakkaani omiaan=P


Viime viikon Tallinnan Karnaluksin reissulta tarttui mukaan äitin valomiekka eli valollinen virkkuukoukku. Maksoi muutaman euron. Näitä löytyy netistä Karnaluksin nettikaupasta, kl24.ee osoitteesta. Ihan hauska, mustan virkkaaminen ainakin on ihan kivaa valon kanssa. Tosin koukku on suunniteltu oikea kätisille, koska minulla vasurina  valokatkaisin hieman hiertää sormea. Jos olisi toisella puolella niin ei haittaisi. Mutta ihan toimiva peli. Ajattelin, että voisi kokeilla vaikka virkata ihan pimeässä...

Tästä tulevasta tiikeristä tulee kuva kun valmistuu piakkoin.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Uudet kynsimet.


Tämän viikon tuotoksia.







Teatterinuket


Tämä ihana hääpari oli tilaustyönä Jyväskylässä Teatteri Kulissin kesänäytelmässä Viulunsoittaja katolla, rekvisiittana hienossa unikohtauksessa. Oli kiva nähdä omat nukkensa mukana niin isossa projektissa, vaikkakin pienessä roolissa. 
Marionettinukkeina nämä eivät ole toimivat, puut ja narut rekvisiittana.





Kävin muutaman kerran Rainer Kauniston teatterinukkekurssin, koska se oli vaan niin mun juttu=). Sitten myöhemmin iän ja järjen karttuessa innostuin itsekin tekemään sekä jakamaan tätä tekemisen riemua muillekkin. 



Eikös kynnetkin lasketa käsityöksi?

Akryylimaalilla kukkia kynsiin. 
Akryylimaali on jätetty viimeistelygeelin alle, eli siellä on ja pysyy. Ihanaa=P









Kaikenlaista sekalaista...

Sekalaista seurakuntaa... 
Jennin 5-vuotis synttärikakkuun sokerimassasta veistellyt ponit. Tämä oli kivaa pipertämistä. Me like.





Ensimmäinen ompele-pehmolelukokeilu, mikä onnistui ihan kivasti.




Huovasta käsin leikelty, liimailtu ja ommeltu, reppu koristeet, Matiakselle, Joonalle ja Kimille=) Takana nimikirjaimet pienemmillä pojilla.





Sateenkaariratsut


Tässäpä sitten näitä Sateenkaariratsuja, suosittuja keppihevosia mielikuvitusmaailman väreissä! 
Tässä ihana rimpsu, jonka ystäväni Mari minulle sanaili=)
Jokaisella hepalla on myös oma nimensä.

”Kesäisen myrskyn jälkeen,
sateenkaaren noustessa
taivaalle, nosti päätään
Päijänteen pärskeiden
keskeltä nuori,
uljas saturnikko.
Se korskahti ja nousi
rantahietikolle
keräämään voimiaan
uuteen koitokseen,
Sinun kanssasi”











Kaiken maailman virkkauksia.


Laitetaanpas muutamia kuvia tekeleistä,
jos vaikka tästä saisi aikaan oikean toimivan blogin jossain vaiheessa=)





Matiaksen ihannoimien Ninjagoitten innoittamana tehtiin tämä Jay, salamaninja.





 Kesällä jossain vaiheessa ajattelin kokeilla tätä matonkude virkkausta. Sen verran innostuin että ensin syntyi tämä pyöreä matto. Levensin alussa liikaa ja maton reuna alkoi aaltoilemaan, mutta sitten  jatkoin leventämättä niin pikkuhiljaa se alkoi asettumaan ja on nyt jo käytössä tasaantunut paremmaksi.
Suorakulmaisesta matosta piirsin ensin koneella kuvan ja suunnittelin raitojen järjestyksen. Sitten kiertelin kirpputoreja ostamassa harmaita, mustia ja vaaleanpunaisia mahdollisimman isoja paitoja mahdollisimman halvalla=). Ja siinä ne nyt on, molemmat meidän olohuoneen lattialla. En tee lisää tähäntietoon ;)




Tuomas Veturi tuli niin sanottuna Facebook haasteena... Jos osaat sellaisen tehdä niin.. ja kyllähän minä kokeilen ainakin, tulostin neistä puolikkaan postikortin kokoisen kuvan malliksi.. Siitä tuli isompi kuin oli alunperin tarkoitus. Mittasuhteet oli kuitenkin pidettävä kasassa. 
Aloitin tekemisen harmaasta kasvo-osasta josta jatkoin "putkea" eteenpäin. Sen jälkeen virkkasin takaosan laatikon jonka kahdesta sivusta tein vähän korkeamman niin että katto pyöristyi sopivasti. Sen jälkeen sivuille levennykset. Matkan varrella kiinnittelin toisiinsa jo valmiit osa. Kun runko oli valmis tein renkaat, kuusi kappaletta, niissä on pyöreäpahvi pitämässä muotoa tuossa sivulla. Sitten pohjassa on vielä renkaitten välissä "akselin", jotta renkaat ei taitu sisään eikä ulos. Viimeisenä tein helman eteen ja sivuille ja kiinnitin yksityiskohdan. Hieno tuli ja meni monta monta tuntia aikaa=)




Nämä virkatut nallet olivat ensimmäinen osa-alue tällä virkkaamisen saralla, täysin omalla keksimälläni mallilla. Virkkasin noin 80 nallea, jonka jälkeen aloin keksimään muita juttuja kun aloin jo pitkästymään niiden virkkaamiseen.





Nämä linnut, vaikkapa satakielet innoitti tuo kirjava lanka ja jossain lehdessä näkemäni valkoinen kyyhkynen. Näihin oli ihana laittaa paljetteja yksityiskohdiksi.




Bratzien innoittama nukke, Huovasta leikkaamalla silmät ja suu. Liimasin ja ompelin huopapalat yheen ennen ompelemista. Kätevä tapa saada nukelle tai nallelle ilmettä. Samaa käytin myös aiemmin ladatussa Ihaan kuvassa.




 Apinan mallia pitkillä jaloilla.




 Uudessä Padissämme ei ollut minkäänlaista suojakoteloa, päätin sitten virkata sellaisen, ja ensimmäisenä tietenkin ajatus tästä linnusta. Samalla liimaa-leikkaa-ompele -tekniikalla huovasta rakennettu ilme.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Ensimmäinen kirjoitus, tänne blogiin voin ladata kuvia tuotoksistani miettimättä ärsyttääkö jatkuvat virkatut örrimörriäiset kavereitani=)). Virkkaan iltaisin televisiota katsoessani ja keräilen uusia ideoita netistä, kirjoista ja omasta päästä. En osaa lukea ohjeita, mutta virkaten onnistuu melkein mikä vaan. Toivottavasti löytyy muitakin koukussa olevia käsityöfaneja=)


Tässä yksi uusimmista ystävistäni, Herra Sammakko.


Hello Knitty ja Pupunen=)


Knihaa=D