tiistai 13. marraskuuta 2012

Maalaillaan kukkia.

Tämän viikon aikaan saannoksia. 

Ajattelin maalailla kynttilöitä ja muistaa niillä sukulaisia jouluna (nyt sen sitten tiedätte). Puhdistin kynttilän pinnan kynsiin käyttämälläni desinfiointi aineella, että pinta olisi puhdas rasvasta. Hyvin toimi. Sitten maalasin akryylimaalilla kukat, testasin päälle myös ihan tavallista askartelu lakkaa.




Kerrankin sain tehtyä itselleni miellyttävät kynnet. Yleensä en ala askartelemaan omiin kynsiin erityisiä koristeita kun se vie liikaa aikaa. Mutta nyt tein jo toista kertaa ja kyllä, minäkin katselen niitä pitkin päivää niinkuin asiakkaani omiaan=P


Viime viikon Tallinnan Karnaluksin reissulta tarttui mukaan äitin valomiekka eli valollinen virkkuukoukku. Maksoi muutaman euron. Näitä löytyy netistä Karnaluksin nettikaupasta, kl24.ee osoitteesta. Ihan hauska, mustan virkkaaminen ainakin on ihan kivaa valon kanssa. Tosin koukku on suunniteltu oikea kätisille, koska minulla vasurina  valokatkaisin hieman hiertää sormea. Jos olisi toisella puolella niin ei haittaisi. Mutta ihan toimiva peli. Ajattelin, että voisi kokeilla vaikka virkata ihan pimeässä...

Tästä tulevasta tiikeristä tulee kuva kun valmistuu piakkoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti